Unohtuiko salasana? Napsauta tästä.

0
Tiedot

08. toukokuuta 2018

Merivaaran toimitusjohtajaksi Leena Viljo

Merivaara Oy:n hallitus on 7. toukokuuta 2018 nimittänyt OTK, MBA Leena Viljon (48) Merivaara-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi. Leenalla on monipuolinen ura kansainvälisten yritysten johtamisesta erityisesti IT-toimialalta. Leena on sekä johtanut suomalaista innovaatiovientiä maailmalle että rakentanut kansainvälistä palvelu-, ohjelmisto- ja laiteliiketoimintaa.

”Terveysteknologiamarkkina on erittäin mielenkiintoisessa vaiheessa. Terveyspalveluiden tuottaminen ja käyttäminen muuttuu nopeasti, ja samalla vaikuttavuuden ja tehokkuuden vaatimus kasvaa jatkuvasti. Merivaaran asiakkaiden ja kumppaneiden sekä oman tiimimme ydinosaamista ovat erityisesti leikkaussaliratkaisut. Viemme suomalaisen muotoilu- ja insinööriosaamisen maailman johtavien leikkaussalitoimintojen osaksi. On hienoa liittyä tiimiin tässä vaiheessa”, Leena Viljo sanoo.

”Merivaara on viime vuosina vahvasti kehittänyt tarjoamaansa ja vahvistanut jalansijaa erityisesti integroiduissa leikkaussalikokonaisuuksissa. Näemme, että yhtiöllä on erittäin hyvät edellytykset kansainvälisen kasvun jatkamisessa”, Merivaaran hallituksen puheenjohtaja Tuomas Lang kertoo.

Yhtiön toimitusjohtajana keväästä 2015 lähtien toiminut Markku Aherto siirtyy pois yhtiön palveluksesta. Hallitus haluaa kiittää Markkua arvokkaasta panoksesta yhtiön kehittämisessä.

Lisätietoa antaa hallituksen puheenjohtaja Tuomas Lang (puh. 040 545 1240).

 

Merivaara-konserni on intuitiivisen terveysteknologian ja teollisen muotoilun edelläkävijä ja keskittyy kasvualueena erityisesti leikkaussalitoimintoja tukeviin ratkaisuihin. Pitkäaikaiset asiakassuhteemme juontavat juurensa vuodelta 1901, jolloin yhtiö alkoi valmistaa rautaisia sairaalasänkyjä sairaalahygieniaa merkittävästi parantaen. Tänä päivänä ohjelmistomme, laitteemme ja palvelumme parantavat potilasturvallisuutta ja lisäävät leikkaushoidon laatua ja tehokkuutta maailman johtavissa sairaaloissa. Merivaara toimii yli 120 maassa. Merivaara Q-Flow™ -leikkaussalivalaisin on Red Dot Award 2017- ja Fennia Prize Grand Prix 2017 -voittaja.